Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiön kirjallisuuspalkinnot jaettiin

Kenraali Hannes Ignatiuksen Kadettisäätiön kirjallisuuspalkinnot jaettiin 4.5.2018. Tänä vuonna palkitaan 27 erilaista julkaisua. Palkintojen yhteisarvo on 58 200 euroa.

Perinteiseen tapaan palkittiin nuoria upseereita heidän kirjoituksistaan Sotilasaikakauslehdessä ja Kylkiraudassa. Pyrkimyksenä on kannustaa nuoria upseereita kirjoittamaan ja esittämään rohkeasti mielipiteitään. 

KHIK 2018 Mika Jääskeläinen

Palkittavien teosten aihepiirit ovat perinteisiä. Suurin osa käsittelee historiaa suppeammassa ja laajemmassa mittakaavassa. Lisäksi palkittavien joukossa on väitöskirjoja, kaunokirjallisuutta ja runoteos. Väitöskirjoja oli tällä kertaa palkittavana neljä.

Arvioinnissa tärkeimmälle sijalle oli asetettu säätiön sääntöihin kirjattu perusperiaate eli sotilaallista ammattitaitoa edistävät julkaisut ja sotatieteellisyys. Lisäksi arvioinnissa otettiin otettu huomioon kunkin teoksen vaikuttavuus, sisällön mielenkiintoisuus, luettavuus, tieteellisyys, laajuus, julkaisuasu ja tekemiseen vaadittu työmäärä. Lopputulos oli eri tekijöiden synteesin tulos.

KHIK 2018 Jarno Limnell

KHIK 2018 Heikki Holam

Erityispalkinnot:

Ev evp. FT Pasi Kesseli: Tykistö taistelee tulellaan. Tykistötaktiikan kehitys Suomessa itsenäisyytemme aikana.
Ev evp. VTT Pekka Visuri: Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941.

Kirjallisuuspalkinnot:

Prkenr evp,  ST, Pentti Airio: Siellä jossain - täällä kotona. Paimiolaiset sodassa 1939-1945
Kom evp, Visa Auvinen: Auran Tähti Pojat 1917-2017. Satavuotias partiolippukunta ja sen kolo.
Kom evp, ST Ove Enqvist ja Johanna Pakola: Suomenlahti Pietarin suojana
Komdri, ST Tom Hanén: Yllätysten edessä. Kompleksisuusteorian tulkinta yllättävien ja dynaamisten tilanteiden johtamisesta
Maj, YTT, ST Jan Hanska: Times of War and War Over Time, The roles and timing play in operational art and its development according to the texts of renowned theorists and practitioners
Evl evp Jukka Hautala ja maj evp Risto Lehto: Kuvat ja oppimateriaali 2000-luvulle - Verkoissa oppia kaikille
Kenrm evp Heikki Holma: Suomalaista rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa 60 vuotta
Kapt evp ST, Jarno Limnéll, evl evp ST Jari Rantapelkonen: Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus
Ev evp Ahti Lappi: Tykkejä ja ohjuksia. Ilmapuolustajan muistelmia 1960-1996
Evl Tatu Mikkola, evl ST Vesa Valtonen, kapt Juho Lemström ja kapt Timo Leppänen: Juuret Korialla - verso Vekaralla: Kymen pioneeripataljoona 50 vuotta
Komdri evp Matti Mäkinen: Sydän laulujen laineilla läikkyy - Viipurin Lauluveikot 120 vuotta
Evl evp Jarmo Nieminen: Aarresaaret-opas. Vallisaari - Kuninkaansaari - Lonna - Isosaari ja Viaporin kapina
Kapt, ST Jussi Pajunen: Ilmatähystyspalveluksesta alueelliseen ilmavalvontaan - Suomen ilmavalvonnan kehittäminen 1930-1942
Ev evp Reijo Piira: Taistelukoululaiset. Taistelukoulun perinneyhdistys 25 vuotta 1992-2017
Evl evp, ST Jari Rantapelkonen: Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus ja Revontulten maa - Välähdyksiä Enontekiön historiasta ja nykyisyydestä sekä Väestön suojaamisen käsikirja
Evl evp, VTM Ari Raunio ja Maarit Raunio: Se oli mahdotonta aikaa. Puumala toisessa maailmansodassa 1939 - 45
Evl evp Jukka Sihvo: Sihvon suvun sotakirja, perheen kohtaloita kolmessa sodassa
Kaptl, ST Juuso Säämänen: Suurmaihinnousun uhkasta kaappaushyökkäyksen torjuntaan - Suomen meripuolustuksen maihinnousuntorjuntakyvyn kehittyminen jatkosodan päättymisestä 1960-luvulle
Evl evp. Heikki Tiilikainen: Kotirintaman lapset
Kenrm evp, FT Vesa Tynkkynen: Tuleva sota, ennustamisen sietämätön vaikeus
Maj evp Antti-Jussi Väinölä: Evääksi 
Kom Ville Vänskä: Merisotataito I-II - Komentajakapteeni Golovinin käsikirjoitus merisotataidon oppikirjaksi

Palkinnot lehtiartikkeleista nuorille upseereille:

Sotilasaikakauslehden päätoimittajan esityksestä palkittiin:
- Kapt Maria Keinonen artikkeleistaan Arkipäivän tietoturvaa, osa 1: Apua, älykelloni vakoilee minua! ja Arkipäivän tietoturvaa, osa 2: Kun yksityisyydestä tuli valuuttaa, julkaistu SAL:ssa 10 ja 11/2017

Kylkiraudan päätoimittajan esityksestä palkitaan:
- Kapteeni Mika Jääskeläinen artikkelista: Suorittakaa varuskuntahälytys! – sisäinen järjestys Helsingissä viime sotien jälkeen. Julkaistu Kylkirauta 3/2017

Kadettikunta onnittelee palkittuja!

Etsi sivustosta

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa