Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Kadettipiiri kokoontui ensimmäiselle upseerilounaalle

Upseerilounas Pohjois Kymen kadettipiirissä 1

Pohjois-Kymen kadettipiirin ensimmäinen upseerilounas järjestettiin juhannusviikolla 20.6.2018. Ajatus lounaskokoontumisista esitettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2017 syyskokouksen yhteydessä eversti evp Risto Kososen toimesta. Vastaavia vapaamuotoisia lounastapaamisia järjestetään muissakin kadettipiireissä, joissa ne ovat saaneet hyvän vastaanoton. Kevätkokouksen aikana vertailtiin jäsenistön kesken erilaisia vaihtoehtoja ja piirihallitukselle annettiin valtuudet jatkaa suunnittelua sekä toimeenpanoa.

Piirihallitus päätyi suunnittelussaan varsin vapaamuotoiseen tapaamiseen, jonka alussa voi olla jokin lyhyt alustus jostain ajankohtaisesta asiasta ja keskustelua aiheesta ruokailun yhteydessä. Ruokailu päätettiin pitää omakustanteisena. Paikaksi valikoitui Kouvolan Upseerikerho, joka tarjosi piirillemme lounasruokailun edullisella Rotary-hinnalla.

Ensimmäiselle upseerilounaalle kutsuttiin alustuksen pitäjäksi Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen. "Jokke" olikin kaikille osallistujille tuttu henkilö, sillä hän on toiminut 1990-luvulla useita vuosia myös Karjalan prikaatin päällikkölääkärinä. Leppänen kertoi yhdelletoista osallistujalle Kouvolan kaupungin ajankohtaisista asioista ja se viritti osallistujien keskuudessa mukavaa keskustelua. Tilaisuus oli erittäin onnistunut ja upseerilounaan järjestämistä tullaan jatkamaan syksyn aikana.

Etsi sivustosta

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa