Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Kouvolassa 2017 - Suomi 100 vuotta

Kouvolassa huomioidaan tänä vuonna itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien järjestämisessä kaikki ikäryhmät ja Suomi 100 -teema on niissä vahvasti mukana. Juhlallisuudet aloitetaan eskarilaisten juhlilla perjantaina 1.12.2017 ja päätetään kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaan torstaina 6.12.2017, jolloin järjestetään myös ilotulitus Lääninpuistossa. Kaupungintalo juhlavalaistaan 1. - 6.12.2017.  Myös monet järjestöt juhlivat 100-vuotiasta Suomea eri puolilla kaupunkia.

Suomen suurin koululaisten Itsenäisyyspäivän juhla 4.12.

Koululaisille järjestetään perinteisesti joka toinen vuosi Pohjois-Kymen kadettipiirin ja Kouvolan kaupungin perusopetuksen yhteistyönä itsenäisyyspäivän juhla.

Juhlaa on järjestetty jo 1990-luvulla ja vuodesta 2001 alkaen parittomina vuosina. Tänä vuonna Kouvolassa järjestettävä tilaisuus on suurin Suomessa koskaan järjestetty koululaisten itsenäisyyspäivän juhla. Se on myös osa Kadettikunnan juhlavuoden toimintasuunnitelmaa. 

Tilaisuuteen osallistuu Puolustusvoimien osastoja Karjalan prikaatista ja Utin jääkärirykmentistä sekä Rakuunasoittokunta. Juhla järjestetään jäähallissa Urheilupuistossa klo 10.00-11.00. Koululaiset, noin 3400 oppilasta, 17 eri koulusta kuljetetaan busseilla juhlapaikalle.

Ohjelma:
Juhlaohjelmassa on kaupunginjohtaja Marita Toikan juhlapuhe. Musiikista vastaa Rakuunasoittokunta ja kaikista Kouvolan musiikkiluokista koottu 270-henkinen kuoro. Lisäksi mukana on KooKoon Jäätaitureiden muodostelmaluisteluesitys ja Karjalan prikaatin toimintanäytös. Jäähallissa kaikuvat myös Maamme-laulu ja Kymenlaakson laulu. Esillä on myös videotervehdyksiä ja kuvia Kouvolasta. Juhlan juontavat Eskolanmäen koulun ilmaisutaidon 9. luokan oppilaat.

Koululaisille tarjotaan ruokailu jäähallissa klo 11.00-14.00 ja Puolustusvoimien kalustonäyttely ja Kouvolan-Utin sotilaskotiauto ovat pesäpallokentällä klo 9.00-14.00.

Lisätietoja:
Kimmo Hakanen, Pohjois-Kymen Kadettipiirin varapuheenjohtaja, tiedottaja evl (evp),
kimmohakanen(at)gmail.com, p. 040 584 1384 ja
Maija Saksa, palvelualueen esimies, perusopetus, maija.saksa(at) kouvola.fi, p. 020 615 8429

Lisää kaikista Itsenäisyyspäivän tilaisuuksista Kouvolassa tästä linkistä.

Kylkirauta

  • Kylkirauta

 Kyra3 17 kansiLue lehti kantta klikkaamalla

 

Etsi sivustosta

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa