Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Kadettikoulun priimukset, kadettivääpelit ja kunniamiekalla palkitut

 

KADETTIKOULUN KUNNIAMIEKKAPERINTEET

Kadettikoulun kunniamiekka jaetaan vuosittain upseeriksi valmistuvista kadeteista ansioituneimmalle. Amerikkalainen komentajaJohan A. Gade lahjoittikeväällä 1938 Suomen Kadettikoululle kunniamiekkarahaston alkupääomaksi sata (100) Englannin puntaa osoittaakseen Suomen Armeijaa kohtaan tuntemaansa ihailua ja osaltaan kehittääkseen hyviä suhteita Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Nykyään kunniamiekka hankitaan Kadettikoulun tukisäätiön lahjoittamin varoin.

Kunniamiekka on ohjesäännön mukainen maavoimien jalkaväen upseerin miekka. Miekan terä on ornamentein koristeltu ja siinä on teksti:"Kunniamiekka (luovutusvuosi)".

Kunniamiekan saajan valinnassa otetaan huomioon opintomenestyksen ohella myös asianomaisen käytös sekä muut esimerkilliselle upseerille luonteenomaiset piirteet. Ensimmäisen kerran kunniamiekka jaettiin 20.kadettikurssin nimittämistilaisuudessa 16.5.1938 presidentin linnassa, jossa Sotaväenpäällikö luovutti sen kadettivääpeli Mikko Sistolle.

Kadettikoulun kunniamiekan saajan valinnassa kuullaan myös kadetteja

 

KADETTIKURSSIEN PRIIMUKSET, KADETTIVÄÄPELIT JA KUNNIAMIEKAN SAANEET

1. KADETTIKURSSI 1920  
Priimus Reino Laine
Komppanian vääpeli Reino Laine
2. KADETTIKURSSI 1921  
Priimus Veikko Veijola
Komppanian vääpeli Åke Slöör
3. KADETTIKURSSI 1922  
Priimus Toivo Tuukkanen
Komppanian vääpeli Yrjö Schildt
4. KADETTIKURSSI 1923  
Priimus Simo Hämeen-Anttila
Komppanian vääpeli Sven Björkman
5. KADETTIKURSSI 1924  
Priimus Ilmari Rytkönen
Komppanian vääpeli Ilmari Rytkönen
6. KADETTIKURSSI 1925  
Priimus Osmo Olavi Lehtonen
Komppanian vääpeli Toivo Erik Reponen
7. KADETTIKURSSI 1926  
Priimus Martti Vihtori Terä
Kadettivääpeli Martti Vihtori Terä
8. KADETTIKURSSI 1927  
Priimus Matti Armas Aarnio
Kadettivääpeli Lennard Johannes Wichmann
9. KADETTIKURSSI 1928  
Priimus Viktor Viljam Vähätupa
Kadettivääpeli Eero Eetu Saarinen
10. KADETTIKURSSI 1929  
Priimus Leo Johannes Nikunen
Kadettivääpeli Olavi Johannes Ranta
11. KADETTIKURSSI 1930  
Priimus Usko Sakari Haahti
Kadettivääpeli Teppo Untamo Erwe
12. KADETTIKURSSI 1930  
Priimus Niilo Matias Visuri
Kadettivääpeli Niilo Matias Visuri
13. KADETTIKURSSI 1931  
Priimus Aatos Aarne Maunula
Kadettivääpeli Aatos Aarne Maunula
14. KADETTIKURSSI 1932  
Priimus Niilo Armas Alarik Simelius
Kadettivääpeli Niilo Armas Alarik Simelius
15. KADETTIKURSSI 1933  
Priimus Onni Matteus Heinonen
Kadettivääpeli Sven Oskar Lindgren
16. KADETTIKURSSI 1934  
Priimus Veikko Evert Karhunen
Kadettivääpeli Arto Heikki Virkkunen
17. KADETTIKURSSI 1935  
Priimus Runar Alarik Mether
Kadettivääpeli Leevi Allan Sillanpää
18. KADETTIKURSSI 1936  
Priimus Jouko Terho
Kadettivääpeli Antero Aakkula
19. KADETTIKURSSI 1937  
Priimus Roine Pallasvuo
Kadettivääpeli Erkki Lahdenperä
20. KADETTIKURSSI 1938  
Priimus Mikko Johannes Sisto
Kadettivääpeli Mikko Johannes Sisto
Kunniamiekka Mikko Johannes Sisto
21. KADETTIKURSSI 1939  
Priimus Lassi Elias Latipää
Kadettivääpeli Terho Olavi Linnoila
Kunniamiekka Olavi Aatos Liukkonen
22. ja 23. KADETTIKURSSI 1939-1940  
keskeytyivät talvisodan vuoksi  
24. KADETTIKURSSI 1941  
Priimus Kaarle Henrik Pentti
Kadettivääpeli Taisto Olavi Lehti
Kunniamiekka Börje Einar Matias Sandström
25.KADETTIKURSSI 1941  
keskeytyi jatkosodan vuoksi  
26. KADETTIKURSSI 1943  
Priimus Kauko Antero Mäkipää
Kadettivääpeli Erik Henrik Kiira
Kunniamiekka Toivo Ylipaavalniemi
27.KADETTIKURSSI 1944  
keskeytyi jatkosodan loppuvaiheen vuoksi  
28. KADETTIKURSSI 1947  
Priimus Lars Birger Forsman
Kadettivääpeli Olli Yrjö Julius Tikka
Kunniamiekka Lars Birger Forsman
29. KADETTIKURSSI 1948  
Priimus Ilmari Kullervo Tiainen
Kadettivääpeli Rolf Wilhelm Stewen
Kunniamiekka Aarre Kalevi Juhani Maunula
30. KADETTIKURSSI 1949  
Priimus Pentti Johannes Väyrynen
Kadettivääpeli Keijo Kalevi Hauhtonen
Kunniamiekka Keijo Kalevi Hauhtonen
31. KADETTIKURSSI 1949  
Priimus Jukka Ilmari Suviniemi
Kadettivääpeli Veli Tuomo Tapio Väänänen
Kunniamiekka Jukka Ilmari Suviniemi
32. KADETTIKURSSI 1950  
Priimus Kauko Pentti Ilmari Laamanen
Kadettivääpeli Erkki Rainer Kaira
Kunniamiekka Erkki Sakari Annala
33. KADETTIKURSSI 1950  
Priimus Veikko Kalle Kalevi Vallas
Kadettivääpeli Eero Olavi Lohi
Kunniamiekka Keijo Kalervo Tuominen
34. KADETTIKURSSI 1951  
Priimus Kauko Olavi Reini
Kadettivääpeli Kauko Olavi Reini
Kunniamiekka Reima Birger Kaarlonen
35. KADETTIKURSSI 1951  
Priimus Martti Vihtori Hännikäinen
Kadettivääpeli Eino Sainio
Kunniamiekka Eino Sainio
36. KADETTIKURSSI 1952  
Priimus Niilo Matti Juusti
Kadettivääpeli Pertti Johannes Jaakkola
Kunniamiekka Pertti Johannes Jaakkola
37. KADETTIKURSSI 1953  
Priimus Raimo Aulis Katona
Kadettivääpeli Raimo Aulis Katona
Kunniamiekka Veikko Pokkinen
38. KADETTIKURSSI 1954  
Priimus Rauno Kalevi Toukola
Kadettivääpeli Rauno Kalevi Toukola
Kunniamiekka Kalevi Ilmari Markkula
39. KADETTIKURSSI 1955  
Priimus Raimo Otso Penttinen
Kadettivääpeli Pentti Uolevi Sirola
Kunniamiekka Jyri Heikki Paulaharju
40. KADETTIKURSSI 1956  
Priimus Aarne Johannes Ahonen
Kadettivääpeli Pentti Kalevi Kolehmainen
Kunniamiekka Raimo Aulis Issakainen
41. KADETTIKURSSI 1957  
Priimus Erkki Juhani Silvo
Kadettivääpeli Matti Juhani Selin
Kunniamiekka Erkki Juhani Silvo
42. KADETTIKURSSI 1958  
Priimus Jaakko Juhani Aatolainen
Kadettivääpeli Eero Antero Karvinen
Kunniamiekka Eero Antero Karvinen
43. KADETTIKURSSI 1959  
Priimus Hannu Johannes Särkiö
Kadettivääpeli Hannu Johannes Särkiö
Kunniamiekka Raimo Olavi Jokinen
44. KADETTIKURSSI 1959  
Priimus Aarno Aulis Hujanen
Kadettivääpeli Kai Matti Immanuel Savonjousi
Kunniamiekka Lauri Johannes Kymäläinen
45. KADETTIKURSSI 1960  
Priimus Lassi Matti Kopra
Kadettivääpeli Lassi Matti Kopra
Kunniamiekka Lassi Matti Kopra
46. KADETTIKURSSI 1961  
Priimus Matti Sakari Kopra
Kadettivääpeli Ilkka Jorma Ranta
Kunniamiekka Matti Olavi Jokela
47. KADETTIKURSSI 1962  
Priimus Arto Juhani Lavento
Kadettivääpeli Urpo Ossian Malinen
Kunniamiekka Tauno Kalevi Heikkilä
48. KADETTIKURSSI 1963  
Priimus Jouko Heikki Nissinen
Kadettivääpeli Jouko Heikki Nissinen
Kunniamiekka Seppo Tapio Tanskanen
49. KADETTIKURSSI 1965  
Priimus Pekka Tapani Uutaniemi
Kadettivääpeli Jarmo Heikki Kalpamaa
Kunniamiekka Heikki Matti Lammi
50. KADETTIKURSSI 1966  
Priimus Arto Kalervo Kotro
Kadettivääpeli Pekka Juhani Teljamo
Kunniamiekka Tauno Olavi Aaltonen
51. KADETTIKURSSI 1967  
Priimus Jorma Kalervo Ahlholm
Kadettivääpeli Ilkka Pentti Hollo
Kunniamiekka Erkki Toivo Olavi Kolu
52. KADETTIKURSSI 1968  
Priimus Kai Georg Wallander
Kadettivääpeli Matti Nikolai Virta
Kunniamiekka Claus Olli Rafael Nuoramo
53. KADETTIKURSSI 1969  
Priimus Ahti Antero Mäkelä
Kadettivääpeli Ahti Antero Mäkelä
Kunniamiekka Ahti Antero Mäkelä
54. KADETTIKURSSI 1970  
Priimus Antti Armas Iivonen
Kadettivääpeli Antti Armas Iivonen
Kunniamiekka Leo Raimo Olavi Laine
55. KADETTIKURSSI 1971  
Priimus Erkki Olavi Manninen
Kadettivääpeli Veli Juhani Palonen
Kunniamiekka Kari Allan Rimpi
56. KADETTIKURSSI 1972  
Priimus Ismo Kalervo Turunen
Kadettivääpeli Jan Olli Laukka
Kunniamiekka Risto Tapani Muurman
57. KADETTIKURSSI 1973  
Priimus Kari Juhani Siiki
Kadettivääpeli Harri Juhani Kullervo Niipola
Kunniamiekka Harri Juhani Kullervo Niipola
58. KADETTIKURSSI 1974  
Priimus Hannu Oliver Arkonsuo
Kadettivääpeli Ari Asser Sorvali
Kunniamiekka Ari Tapani Puheloinen
59. KADETTIKURSSI 1975  
Priimus Kauko Antero Peltonen
Kadettivääpeli Kauko Antero Peltonen
Kunniamiekka Hannu Ilari Tukia
60. KADETTIKURSSI 1976  
Priimus Hannu Pekka Heino
Kadettivääpeli Pauli Alfred Lähde
Kunniamiekka Hannu Pekka Heino
61. KADETTIKURSSI 1977  
Priimus Kari Juhani Rekola
Kadettivääpeli Kari Juhani Rekola
Kunniamiekka Juha-Pekka Liikola
62. KADETTIKURSSI 1978  
Priimus Markku Juhani Koli
Kadettivääpeli Uljas Eerik Turunen
Kunniamiekka Jaakko Sakari Kaukanen
63. KADETTIKURSSI 1979  
Priimus Simo Johannes Alho
Kadettivääpeli Jukka Sakari Sorvari
Kunniamiekka Arto Tuomas Räty
64. KADETTIKURSSI 1980  
Priimus Ismo Tapio Pallas
Kadettivääpeli Mika Matti Peltonen
Kunniamiekka Mika Matti Peltonen
65. KADETTIKURSSI 1981 Ensimmäinen 3-vuotinen kadettikurssi
Priimus Kyösti Juhani Halonen
Kadettivääpeli Ilkka Tapani Pitkänen
Kunniamiekka Ilkka Tapani Pitkänen
66. KADETTIKURSSI 1982  
Priimus Timo Pekka Kivinen
Kadettivääpeli Timo Pekka Kivinen
Kunniamiekka Timo Pekka Kivinen
67. KADETTIKURSSI 1983  
Priimus Heikki Sakari Lagus
Kadettivääpeli Mikko Tapani Karkia
Kunniamiekka Jukka Ojala
68. KADETTIKURSSI 1984  
Priimus Kimmo Juhani Lähdevirta
Kadettivääpeli Petri Uolevi Melanen
Kunniamiekka Antti Sakari Varrio
69. KADETTIKURSSI 1985  
Priimus Pekka Juhani Toveri
Kadettivääpeli Kim Jouni Ilari Mattsson
Kunniamiekka Kim Jouni Ilari Mattsson
70. KADETTIKURSSI 1986  
Priimus Pasi Sakari Kostamovaara
Kadettivääpeli Pasi Sakari Kostamovaara
Kunniamiekka Pasi Sakari Kostamovaara
71. KADETTIKURSSI 1987  
Priimus Jarmo Juhani Vainikka
Kadettivääpeli Lasse Tapani Kivinen
Kunniamiekka Tuukka Antero Tuominen
72. KADETTIKURSSI 1988  
Priimus Mika Matti Hyytiäinen
Kadettivääpeli Juha Antero Uusikartano
Kunniamiekka Juha Antero Uusikartano
73.KADETTIKURSSI 1989  
Priimus Vesa Juhani Virtanen
Kadettivääpeli Vesa Juhani Virtanen
Kunniamiekka Vesa Juhani Virtanen
74. KADETTIKURSSI 1990  
Priimus Janne Alpertti Jaakkola
Kadettivääpeli Janne Alpertti Jaakkola
Kunniamiekka Janne Alpertti Jaakkola
75. KADETTIKURSSI 1991  
Priimus Vesa Antero Blomqvist
Kadettivääpeli Tuomo Väinö Petter Repo
Kunniamiekka Tuomo Väinö Petter Repo
76. KADETTIKURSSI 1992  
Priimus Janne Ilmari Huusko
Kadettivääpeli Jukka Erkki Jokinen
Kunniamiekka Riku Juhani Suikkanen
77. KADETTIKURSSI 1993  
Priimus Jarkko Juhani Alen
Kadettivääpeli Jarkko Juhani Alen
Kunniamiekka Vesa Pekka Helminen
78. KADETTIKURSSI 1995 Ensimmäinen 4-vuotinen kadettikurssi
Priimus Kai Petteri Kuosmanen
Kadettivääpeli Markku Juhani Hugg
Kunniamiekka Markku Juhani Hugg
79. KADETTIKURSSI 1996  
Priimus Jyrki Tapani Pohja
Kadettivääpeli Sami Patrik Leeve
Kunniamiekka Teemu Severi Nurmela
80. KADETTIKURSSI 1997  
Priimus Mikael Salo
Kadettivääpeli Sami Viking Silmu
Kunniamiekka Sami Viking Silmu
81. KADETTIKURSSI 1998  
Priimus Risto Matti Leinonen
Kadettivääpeli Jami Olavi Virta
Kunniamiekka Risto Matti Leinonen
82. KADETTIKURSSI 1999  
Priimus Pekka Sakari Passinen
Kadettivääpeli Jari Mikael Kielenniva
Kunniamiekka Pekka Sakari Passinen
83. KADETTIKURSSI 2000  
Priimus Mikko Westersund
Kadettivääpeli Jarno Limnéll
Kunniamiekka Janne Viitasalo
84.KADETTIKURSSI 2001  
Priimus Riku Rantakari
Kadettivääpeli Sami Liukkonen
Kunniamiekka Mika Suomalainen
85. KADETTIKURSSI 2002  
Priimus Lasse-Tapani Ketola
Kadettivääpeli Tino Savolainen
Kunniamiekka Erik Fabritius
86. KADETTIKURSSI 2003  
Priimus Jussi Tuovinen
Kadettivääpeli Kimmo Ruotsalainen
Kunniamiekka Ville Halonen
87. KADETTIKURSSI 2004  
Priimus Tuomo Rusila
Kadettivääpeli Antti Aleksi Montonen
Kunniamiekka Tuomo Rusila
88. KADETTIKURSSI 2005  
Priimus Antti Samuli Waltari
Kadettivääpeli Antti Samuli Waltari
Kunniamiekka Mika Ville Johannes Penttinen
89.KADETTIKURSSI 2006  
Priimus Katri Emilia Kuusisto
Kadettivääpeli Pekka Juhani Jokinen
Kunniamiekka Pekka Juhani Jokinen
90. KADETTIKURSSI 2007  
Priimus Raine Mikael Pölönen
Kadettivääpeli Antti Jalmari Ollikainen
Kunniamiekka Raine Mikael Pölönen
91.KADETTIKURSSI 2008  
Priimus Jaakko Rahnasto
Kadettivääpeli Antti Kivimäki
Kunniamiekka Jaakko Rahnasto
92. KADETTIKURSSI 16.4.2009 (Sotatieteiden maisterin tutkinto)
Priimus Juha Martti Tapani Ratinen
Kadettivääpeli Mikko Antero Kostiainen
Kunniamiekka Mikko Antero Kostiainen
93. KADETTIKURSSI 27.8.2009 (Sotatieteiden kandidaatin tutkinto)
Ensimmäinen eurooppalaisen uudistetun tutkintojärjestelmän mukainen 3-vuotinen kurssi
Kurssin priimus Karri Wihersaari
Maasotalinjan priimus Oula Aukusti Mikael Kähkönen
Kadettivääpeli Joonas Pekka Marila
Kunniamiekka Joonas Pekka Marila
94.KADETTIKURSSI 26.8.2010  
Priimus Samuel Johannes Siljanen
Kadettivääpeli Tuomo Tapani Sutinen
Kunniamiekka Tuomo Tapani Sutinen
95. KADETTIKURSSI 25.8.2011  
Priimus Jan Malmgren
Kadettivääpeli Ville Onikki
Kunniamiekka Ville Onikki
96. KADETTIKURSSI 30.8.2012  
Priimus Heikki Hiltunen
Kadettivääpeli Toni Mononen
Kunniamiekka Toni Mononen
97. KADETTIKURSSI 29.8.2013  
Priimus Tuukka Antero Eeronheimo
Kadettivääpeli Jere Valtteri Sjögren
Kunniamiekka Jukka Tapani Saarela
98. KADETTIKURSSI 28.8.2014
Kurssin priimus Sami Lauri Oskari Nisonen
Maasotalinjan priimus Panu Juhani Heiska
Kadettivääpeli Jesse Miikkael Rousu
Kunniamiekka Panu Juhani Heiska
99. KADETTIKURSSI 27.8.2015  
Kurssin priimus Olli Saarinen
Maasotalinjan priimus Perttu Piispa
Kadettivääpeli Perttu Piispa
Kunniamiekka Perttu Piispa
100. KADETTIKURSSI 25.8.2016  
Kurssin priimus Marko Kalervo Ruokolainen
Maasotalinjan priimus Marko Kalervo Ruokolainen
Kadettivääpeli Ville Jussi Antero Meriläinen 
Kunniamiekka Ville Meriläinen
101. KADETTIKURSSI 25.8.2017  
Kurssin priimus Jaakko Jeremia Vilander (84. mek)
Maasotalinjan priimus Erkki Tuomas Saarikoski
Kadettivääpeli Jussi Petteri Mouhu
Kunniamiekka Jussi Petteri Mouhu
102. KADETTIKURSSI 31.8.2018  
Kurssin priimus Otto Antti Aleksi Kiiski
Maasotalinjan priimus Otto Antti Aleksi Kiiski
Kadettivääpeli Waltteri Alexander Mattila
Kunniamiekka Waltteri Alexander Mattila
   

Etsi sivustosta

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa