Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Ryhdikäs ja vivahteikas viiden tähden kurssimme täytti 60 vuotta

Otsikon laatusanoin "sommelieeriksi heittäytynyt" kadettivääpelimme Antero Karvinen luonnehti kolmea viiniä, joilla talon tarjoama tasokas ateria alkupaloineen, kala- ja liha- ja jälkiruokineen hyväili sisuksiamme ja viritti 27 osanottajaa juhlatunnelmaan.

Juhlatoimikunta oli tehnyt onnistuneen ratkaisun valitessaan juhlan pitopaikaksi Maanpuolustuskorkeakoulun. Muutamien kymmenien askelten siirtymin liikuntarajoitteisetkin onnistuivat olemaan läsnä ohjelman eri tapahtumapaikoissa ja päivittämään muistonsa, useilla kymmenien vuosien takaiset.

Vierailun kaikkialle yltävänä isäntänä Kadettikoulun johtaja, eversti Jukka Jokinen oli irrottanut itsensä kokonaan kurssin käyttöön ja ripotellut tien varteen kadetteja, jotka avasivat opiskelijain näkökulmaa täydentämään koulun johtajan alustuksia ja keskustelujen aiheita, avustaen myös siirtymisissä juhlasali- ja opintorakennuksen välillä.

Meistä tuli saranakurssi

Kurssin olemusta oli 50-vuotisjuhlassa luonnehdittu seuraavasti: Kurssi jää historiaan muun muassa siksi, että sen kuluessa järjestettiin ja merkittiin kirjoihin ne perinteet, joita kurssien sisäisessä elämässä on sen jälkeen seurattu ensi- ja kaste-öineen, perinnevirkailijoineen jne. Luonnehdinta ”uudet perinteet” tarkoitti monien koulun toiminnan myötä vähitellen koostuneiden tapojen perinteitä kunnioittavaa uudelleen arviointia, valintaa ja osittaista karsimista järkeviin uomiin ja pysyväksi ohjeeksi tuleville kursseille.

Kun silmäilee Kadettimatrikkelia nyt, edelliseen voisi lisätä, että meistä tuli myös kurssi, jonka valmistuessa oli jo selvästi toteutumassa uuden ajan kääntyminen valoisampaan monien kituvuosien jälkeen. Kadettikouluun alkoi tulla yhä enemmän opiskelijoita. Kadettimatrikkelin kurssiluetteloita plaratessa käy selväksi, mistä omien palvelusvuosiemme aikainen heittely ammatin tasossa johtuu; Ensimmäiseksi kiinnittyy huomio sotien päätyttyä olleen puolentoista vuoden tauon vaikutukseen. Kun koulutus käynnistyi uudelleen vuoden 1947 alussa, koulusta valmistui vain 56 kadettia, eli lukumäärä putosi 150:llä. Epävarmat ajat jatkuivat seuraavan vuosikymmenen puolelle, aallon pohjan käydessä 13 valmistuneessa 36. kurssilta. 50-luvulla kadettien määrä pysytteli 60 - 70 lukumäärissä, kunnes vuosikymmenen vaihtuminen toi kouluun 116 opiskelijaa, minkä jälkeen lukumäärä pysyi yli sadassa aina vuoteen 1967 saakka, kunnes se laskettiin jälleen alle sadan, kun suurimman, 51. kurssin valmistuneiden määrä oli ollut 221.

Upseeripula oli hellittänyt otteensa. Olimme saranakurssi, joka ei vielä alkuvuosikymmenen aikana – silloin, kun varusmies oli välittömästi silmiemme alla – nähnyt palveluskavereinaan läheskään samoin peruskoulutettuja ja joutui ottamaan kokemuksiinsa nähden verrattomasti ylimitoitetun vastuun uran varhaisessa vaiheessa, kunnes kesävänrikit ja peruskouluttamattomat kersantit alkoivat vähitellen vaihtua, kadetti- ja kanta-aliupseerikoulutuksen alkaessa tuottaa alan miehiä ja sotien jälkeen palvelukseen jääneiden väistyessä hiljalleen eläkkeelle tai siviilissä avautuviin tehtäviin vaurastuvassa maassa.

Vuosikymmenet kutistuivat muistellessa

60-vuotisjuhlinnan tapahtumien vuo alkoi Sankariaulassa, jossa Perinteiden isä Veikko Stark ja rouvien edustaja Barbara Rutanen laskivat kurssin kukat kadettivääpelin johdolla Kaatuneiden kadettiupseerien muistotaulujen eteen Veikon sanoin:

Merkkimarssissamme yli 60 vuoden takaa lauloimme: ”Taas, kun uusi päivä saapi, luotas riennän jälleen kauas pois. Taas, kun kutsuu synnyinmaani, kaatua sen eestä aina vois...” Tuonen saalis talvi-, jatko- ja Lapin sodissa oli 405 kadettiveljeä, runsaat 18 prosenttia silloisesta jäsenistöstä. Kadettiveljemme Reino Palmrothin hymnissä sankarivainajien muistolle on loppusäe: ”Tuoll alla tähtein tuikahtavain, korkeimman silmä valvoo ain. Tää uhrimme unhoon jäädä ei saa, on teitä siunaava synnyinmaa.”

 60 vuotta 1 0

Tilaisuuden jälkeen käveltiin päärakennuksen, jossa otettiin kuva.

60 vuotta 2

60 vuotta 3 0

Siirryttiin luokka Lohtajaan, jossa eversti Jukka Jokinen selvitti Maanpuolustuskorkeakoulun tehtävät ja erityisesti johtamansa koulun antamat upseerin ammatin perus- ja jatko-opintojen vaiheet. Keskustelu virisi niin herrojen kuin rouvien taholta. Näkyi, että harventuneet kertausharjoitukset heijastuivat ihan peruskysymyksissä. Kuuden vuosikymmenen takaa Jokisen seurakseen tempaamalle I vuosikurssin kadetti Kentalalle olisi vertailukysymyksiä ollut enemmänkin, jos aika olisi sallinut.

Kurssikokous päätti uudesta kokoontumisesta

Käveltiin juhlasalirakennukseen. Sen takaosasta löytyi kenraali Ignatiuksen kabinetti, joka soveltui kurssikokouksen pitoon, totisina MPKK:n entiset rehtorit valvoivat seinältä vilkastuvaa keskustelua, kun vanhat, yhteiset muistot vähitellen palautuivat mieleen.

60 vuotta 4

Kadettivääpeli avasi kokouksen lyhyellä katsauksella kurssin menneeseen vuosikymmeneen. Sen kuluessa joukosta on poistunut 23. Hiljennyttiin ylös nousten kunnioittamaan edesmenneitä veljiä.

Käsiteltiin jatkosuunnitelmia. Niihin vaikutti puheenvuoroista päätellen tuntuma itse kunkin omaan ruumiin ja hengen kuntoon. Ensin mainitusta ominaisuudesta tuli selvä näyttö, kun luentosalirakennuksesta käveltiin se parin sadan metrin suora juhlasalirakennukseen. Joukon välineistöön kuului tavallisen kävelykepin ohella kyynär- ja kävelysauvoja ja vauhdista näkyi, että tasapainon hallintaan käytettiin puolet ajasta.

60 vuotta 5

Yhteisiö tilaisuuksia haluttiin jatkaa ilahduttavan yksimielisesti, mutta ruumiin kunnon sanelemin rajoituksin. Loppupäätelmäksi jäi, että joka toinen vuosi kutsutaan 60-vuotisjuhlan tapaan juhlavammin ja välivuotena tavallisemmin, mutta tapahtumat yhdistetään perinteiseen joululounaan nauttimiseen. Lisäksi jatketaan syys-, talvi- ja kevätkauden kuukausittaisia rokkalounaita punsseineen Konstan Möljässä, jonka tapahtumapäivät on julkaistu kausittain kurssin omilla sivuilla. Syyskauden ajankohdat on jo sovittu ravintolan kanssa ja kerrotaan kohdassa Tervehdyksiä ja ilmoituksia, kun tämä kertomus ilmestyy kurssin sivuille.

Tilisaldo – kurssijulkaisu Kalvan ylijäämästä alkanut, useilla keräyksillä täydennetty, monissa juhlissa vajuutettu ja uudelleen täydennetty – näytti lukua 897,68 euroa John Björkellin tilintarkastuksen jälkeen. Toiseksi tarkastajaksi valittiin Allan Koskinen edesmenneen Arvi Hiltusen tilalle. Tilin käyttöoikeutta käyttävät Antero Karvinen ja Martti Keskitalo. Jatketaan edelleen menettelyä, jossa joukosta poistuvien veljien muistamiseksi selvitetään omaisten halukkuus ja tapa ja pyydetään lähimpänä asuvia veljiä edustamaan kurssia hautajaisissa kustannuksineen.

Antti Uotila toi sanoman Kauhavalta: Oli syntynyt ajatus Esko Nurmisen, pari kuukautta ennen valmistumista Pyry-onnettomuudessa menehtyneen kadettiveljemme muiston vaalimisesta kiinnittämällä laatta onnettomuuspaikalle, Kurssi hyväksyi ajatuksen laatan kustannuksiin osallistumisesta. Sen jälkeen toimeen tarttuivat Antti ja Veikko. Tätä kertomusta kirjoitettaessa putoamispaikka on jo saanut Antin tekemän ristin ja sen lähelle on tekeillä puinen jalusta, johon kiinnitetään Hämeenlinnassa valmistettu musta alumiinilaatta. Se paljastetaan elokuun 16. päivänä. Maija ja Antti lausuvat kaikki kurssin jäsenet seuralaisineen osallistumaan tilaisuuteen, josta tarkemmin Tervehdyksiä ja ilmoituksia- osiossa. Alla on Antin laatima luonnos tiestä muistomerkille niille, jotka tulevat suoraan. Paikkoja tuntemattomat tulijoille tiedoksi, että Antti on luvannut noutaa esimerkiksi asemalta, jos saa tiedon (puh. 0500 565 840)

60 vuotta 6 0

Juhlapäivällinen näytti ajassa elävän kurssin

Ennen koulun ravintolan sivukabinettiin siirtymistä Nenä tarjosi juhlaväelle Sankariaulassa muutamalla päivällä myöhästyneet 85-vuotishömpsyt kurssin ”sommelieeri” Akun valitsemalla viiden tähden kuoharilla.

60 vuotta 7

60 vuotta 8

Ravintolan sivukabinetin pitkän pöydän molemmilla sivuilla istuuduttiin kadettivääpelin oivaltamaan nainen-mies-nainen järjestykseen. Se osoitti toimivuutensa, koska kaikki osanottajat tunsivat toisensa jo vuosien takaa. Keskustelu virisi koko pöydän pituudelta, kuten Anneli Keskitalon ja Minna Ojatalon nappaamista kuvista näkee.

Vuosikymmen sitten pidetyssä vastaavassa juhlassamme Mikko Virrankoski oli puheessaan naisille muistellut lauluja, joita itse kukin olemme ihastuessamme, rakastuessamme ja yhteistä taivalta kulkiessa toistelleet ja miten ne olivat muuttuneet, kun meistä tuli sotilaita ja kivääristä kilpailija sille tytölle siellä kotona, jota kuitenkaan ”unhoita en milloinkaan”, koska ”sinun tähtes ja syntymämaan täällä laulaen marssitaan”.

Ja entäs kadettikurssimme merkkimarssi "Minne viekään askeleeni...” No minnekkäs muualle kuin Pentti Sirolan sanoin ”sinne kaunehimman koivun alle, miss´ kanssas armahain siell olla sain."

Mikko päätti silloin laulumuistelunsa näin: Rintamilla tehdyt rakkauslaulut aivan tihkuivat miehistä ikävää tyttöystävien tai vaimojen luokse. Olkaamme kiitollisia, että meidän sukupolvemme säästyi sodilta ja monilta katkerilta kesken jääneiltä rakkauslauluilta.

Nyt puhe naisille korvautui Nenän muistoilla, jotka lähempänä maaseutua eletyssä oman lapsuutemme ympäristössä ehkä koskettivat ikäluokkaamme enemmän kuin sotien jälkeen syntyneitä. Esittäjä itse arveli kuitenkin, että puheeseen vuorotellen savon ja laatokankarjalan murteella ripotellut Kalle Väänäsen Lapsuuvem muestoja-runon hienot kielikuvat ja tunnelmat eivät juhlaväelle avautuneet, koska murteet usein houkuttavat kuulostelemaan sanojen ja sanontojen erikoisuuksia ja varsinkin niiden hauskuutta, jolloin varsinainen sanoma jää tajuamatta. Siksi runo esitetään tässä rinnakkain sekä alkuperäisenä että suomenkielisenä versiona, joissa runojen viimeiset säkeet poikkeavat toisistaan ja näin heijastellevat ajallisesti kaukana toisistaan syntyneiden runojen muuttuneita oloja, toiveita ja tunnelmia: 

Lapsuuvem muestoja                                               Lapsuuden muistoja
Kirjoittanut Kalle Väänänen                                        Kirjakielelle soveltanut Esko Nieminen

Niim monesti, monesti leijaeloo,                                  Niin monesti, monesti taivaltaa
minu’ aatoksejn aikaan siihen,                                     aatokseni aikaan siihen,
kum muuta en tuntena mualimoo,                               kun muuta en tuntenut maailmaa,
kun tuvasta luokser riihen.                                          kuin tuvasta luokse riihen.
Mite’ihmeitä täänä ojl mualima tuo,                             Miten ihmeitä täys oli maailma tuo,
Miteh hirvitti tullessa illan,                                          Miten hirvitti tullessa illan,
tuvar rapuelta aettaaj ja veräjäl luo,                            tuvan portailta aittaan ja veräjän luo,
kuv vilikasim paetasillajn.                                           kun kirmasin paitasillan.

Minä muestan, kum pihalla seistessäjn,                       Minä muistan, kun pihalla seistessäin
minä katoen ku’ ihmettä issoo,                                   näin pääskyt kuin pistoksissa,
kum piäskit ne liitejl ja somastip pajn,                         ne syöksyi ja liiteli silmissäin,
kuh härnäjs ne meijän kissoo.                                    kun ne härnäsi meidän kissaa.
Ja muestampa ihmeistä suurimman,                           Ja muistanpa ihmeistä suurimman,
mikä sattu sen kulluissa kesän:                                  mikä sattui sen mennessä kesän:
ku’ aeta’ alusija kolutessajn                                       kun aittojen alusia kolutessain
siellä kanam minä yhytim pesän.                                siellä kanan minä löysin pesän.

Minä muestan, ku’ äet aena tarhassa                          Minä muistan, kun äiti aina tarhassa
tek lehmille illalla savut,                                            teki illalla lehmille savut,
kuh hiljallee’ alakovat tupruilla                                   kun hiljalleen alkoivat tupruilla
lepä’ oksat ja kuevat havut.                                       lepän oksat ja kuivat havut.
Savuh haju niin soma ojl olovinnaan,                          Savun haju niin soma oli olevinaan,
kun tuujl paeno sen yjl pihan.                                    kun tuuli sen painoi yli pihan.
Minä vielä, kun silimät kiinip paan,                             Minä vielä, kun silmäni kiinni saan,
niinkun nenässä sen tuntisi’ ihan.                               kuin nenässä tunnen sen ihan.

Ja muestampa, jossakii’ ettäällä,                                Ja muistanpa, jossakin kaukana,
kun kirkon kellot ne kumis,                                       kun kirkon kellot ne kumis,
joka lyönnij jälestä mitenkä                                      joka lyönnin perästä kuulaana
nii’ ilima väris ja humis.                                            ilma aina niin väris ja humis.
Ja sillon kun kirkolla kellot soe                                  Ja silloin kun kirkolla kellot soi
- niin somana muestan se’ aejan -                             - kuin eilisen muistan sen aivan –
joka kerta äet aena aetasta toe                                niin äitini aina aitasta toi
minum piällejn puhtaam paejan.                               minun päälleni puhtaan paidan

Ja muestan, kun kirkolle lähtiissä                              Ja muistan, kun kirkolle lähteissään
äet ensinnä nenneejn niisti                                       äiti ensiksi nenääni niisti

ja sittes se sylykäjs näppiisä;                                   ja sitten se nuolaisi kämmentään;
minun tukkoojn suori ja siisti.                                  minun tukkaani suori ja siisti.
Mänömatka yjl järve’ om muestissajn:                      Menomatka yli järven on muistissani:
veim pinta ojl väläkkeenä hoppeen,                         veden pinta kuin hopeisna hohti,
ja äet minut viereesät tuhollep pajn                         rove mansikkaa tuhdolla polvillani
ja polovillejn mansikkaroppeen.                               äidin vieressä kirkkoa kohti.

Nuo muestot aekasel lapsuuven                              Nuo muistot varhaisen lapsuuden
miten tuntuu ne mieleej jiäneen!                             miten tuntuu ne mieleen jääneen!
Niim monneen kummaan kuvvaan sen                     Niin moneen kummaan kuvaan sen
ja monneen kummaa’ iäneen                                  ja moneen kummaan ääneen
kum mualimam matkalla leijaeloo                           kun maailman matkoilla leijailee
vua’ uatoksejn aena millon,                                    minun aatoksein aina milloin,
nin tuntuu: eipä niin kaanista oo                             niin tuntuu: vieläkin hymyilee
tämä muolima kun se ojl sillon.                               tämä maailma ihan kuin silloin.

Perinteet ovat kunnianosoitus

Juhlan viimeiset sanat kuuluivat Perinteiden isän, Veikko Starkin suusta, aloittaen Eino E Suolahden ”muistojen palvominen ei suinkaan ole elämän tarkoitus, mutta ilman muistoja ja perinteitä olisi rikkainkin elämä sangen köyhä” ja siirtyi mietelmän sovellukseen Haapaniemen Kadettikoulussa, josta alkaen upseerikoulutuksemme on perustunut suomalaisen kansanluonteen ja maamme erityisolot huomioon ottavaan omaleimaiseen sotilasperinteeseen. Vahva itsetunto ja sitoutuminen isänmaahan... perustuu kadettiaikana annettuun perinnekasvatukseen. Nuori kadetti sisäistää opiskeluaikanaan sen arvomaailman, jonka pohjalle kadettiupseeristomme on rakentanut yli 200 vuotta. Eettisten lupausten ja sääntöjen – sotilasvalan tai -vakuutuksen, kadettilupauksen ja virkavalan – tulee ilmentyä upseerin ajatuksista, ulkoisesta olemuksesta ja käyttäytymisenä jokapäiväisessä elämässä.

60 vuotta 9

Perinne on kunnianosoitus menneisyyden edessä, toivo tehdä asiat kuten esi-isät ovat tehneet ja moraalinen tehtävä armeijalle. Sillä on sielullisen voiman ominaisuudet, se muokkaa tapoja, määrittää näkemyksiä ja käyttäytymismalleja ja on erinomaisena apuna kasvatuksessa. Monet näistä olemme ymmärtäneet ehkä vasta mittavan elämämme kuluessa ja oppineet arvostamaan silloisia kasvattajiamme.

Vahva yhteenkuuluvuus ja veljeshenki ovat tunnistettavissa tässäkin tilaisuudessa. Vuosittaiset tapahtumat ja kokoontumiset ovat ylläpitäneet kaaderihenkeä. Arvostan ja kiitän Konstan Möljän veljeskuntaa ja myös edesmenneiden veljiemme puolisoita, jotka olette liittyneet mukaan perinteiden ja hengen vaalijoiksi.

Stark päätti puheensa Eino Leinon”Hymyilevän Apollon” kesäisiin säkeisiin:

”Oi katsokaa, miten laineet niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi kuunnelkaa – lintuset niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähneet illan kuun ja kuulleet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat sinitaivaalla vaeltavat.”

Tuskinpa tuohon voisi sattuvampaa lopputervehdystä sorvata, kuin että siirrymme tämän monella tavalla ainutlaatuisen kesän tunnelmista syksyä vastaanottamaan Konstan Möljässä 13.9. klo 16.00 Tervetuloa silloin, arvon kurssiveljet ja-sisaret.

Nenä

Etsi sivustosta

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa