Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Kadettikunnan kunniajäsenet

Kadettikunta kirjasi jo ensimmäisissä säännöissä yhdistyksen toimintaa erityisesti tukevien tai kadettiaatetta arvostavien henkilöiden huomioinnin ja palkitsemisen. Säätöihin merkittiin selkeästi:

"Erikoisen ansiokkaasta Suomen Sotalaitoksen tai Kadettikunnan hyväksi toimineita henkilöitä voi Kadettikunta kutsua kunnia- tai elinkautisjäsenikseen. Valitsemisesta tekee johtokunta esityksen Kadettikunnalle"

Yhdistys katsoi myös Suomen Sotalaitoksen hyväksi toimineen henkilön olevan huomionosoituksen arvoinen. Tämä menettely oli luonnollista nuoren armeijan alkuvaiheessa. Vapaussodan Valkoisen armeijan ylipäällikkö ja Kadettikunnan syntyyn liittyneet henkilöt kutsuttiin ensimmäisiksi kunnia- ja elinkautisjäseniksi.

Kadettikunnan sääntöihin tehtiin muutos vuonna 1938, jonka mukaan luovuttiin "elinkautisjäsen" -nimityksestä ja tilalle tuli kunniajäsen. Aiemmin kutsutut elinkautisjäsenet saivat kunniajäsenen paikan helmikuussa 1938 pidetyssä vuosikokouksessa.

Kutsumismenettelyssä kunniajäseneksi tapahtui jälleen muutos vuonna 1950, jolloin kutsuperusteeksi katsottiin vain Kadettikunnan tarkoitusperien huomattava edistäminen. Tämän perusteella kutsuttiin uusia jäseniä kunniajäseniksi harvakseltaan vuosien saatossa.

Kadettikunnan kunniajäsenet kutsumisjärjestyksessä:

marski250

1. Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim
(s. 4.6.1867, k. 28.1.1951, Kunniajäseneksi 27.1.1924)

ignatius

2. Kenraaliluutnantti Johannes Ferdinand Ignatius
(s. 8.10.1871, k. 3.3.1941, Kunniajäseneksi 27.1.1924)

schauman

3. Kenraalimajuri Viktor Rafael Schauman
(s. 19.9.1860, k. 26.12.1946, Elinkautisjäseneksi 27.1.1924, Kunniajäseneksi 19.2.1938)

walden

4. Jalkaväenkenraali Karl Rudolf Walden
(s. 1..2.1878, k. 25.10.1946, Elinkautisjäseneksi 27.1.1924, Kunniajäseneksi 19.2.1938)

lucander

5. Kenraalimajuri Alfred Lucander
(s. 25.2.1862, k. 30.10.1937, Kunniajäseneksi 27.1.1924)

Hjelman

6. Kenraalimajuri Sixtus Hjelmman
(s. 8.5.1869, k. 6.5.1949, Elinkautisjäseneksi 27.1.1924, Kunniajäseneksi 19.2.1938)

nurmio

7. Eversti Heikki Eliel Nurmio
(s. 29.10.1887, k. 22.7.1947, Elinkautisjäseneksi 27.1.1929, Kunniajäseneksi 19.2.1938)

Nenonen250

8. Tykistökenraali Vilho Petter Nenonen
(s. 6.3.1883, k. 17.2.1960, Kunniajäseneksi 6.3.1943)

Heinrichs

9. Jalkaväenkenraali Axel Erik Heinrichs
(s. 21.7.1890, k. 16.11.1965, Kunniajäseneksi 14.3.1959)

savonjousi

10. Kenraaliluutnantti Kai Lorenzo Immanuel Savonjousi
(s. 10.4.1901, k. 22.10.1982, Kunniajäseneksi 17.3.1961)

huhtala

11. Kenraaliluutnantti Vilho Olavi Huhtala
(s. 1.1.1903, k. 2.5.1977, Kunniajäseneksi 23.3.1963)

gröning

12. Everstiluutnantti Martin Ragnar Gröning
(s. 10.11.1898, k. 25.2.1973, Kunniajäseneksi 27.1.1971)

paasonen

13. Eversti Aladàr Antero Zoltàn Béla Gyula Arpàd Paasonen
(s. 11.12.1898, k. 6.7.1974, Kunniajäseneksi 27.1.1971)

tähtinen

14. Eversti Urho Aleksi Tähtinen
(s. 16.3.1899, k. 22.12.1982, Kunniajäseneksi 27.1.1971)

valkama

15. Kenraalimajuri Yrjö Armas Valkama
(s. 5.6.1894, k. 3.3.1975, Kunniajäseneksi 27.1.1971)

ehnroth

16. Jalkaväenkenraali Adolf Erik Ehrnrooth
(s. 9.2.1905, k. 26.2.2004, Kunniajäseneksi 13.3.1976)

haahti

17. Everstiluutnantti Usko Sakari Haahti
(s. 20.5.1909, k. 25.10.1978, Kunniajäseneksi 13.3.1976)

setälä

18. Kenraaliluutnantti Erkki Vilhelm Setälä
(s. 4.4.1917, k. 27.5.2013, Kunniajäseneksi 14.3.1981)

pajula

19. Kenraaliluutnantti Jukka Jalmari Pajula
(s. 28.1.1921, k. 29.4.1991, Kunniajäseneksi 15.3.1986)

savolainen

20. Kenraaliluutnantti Aapo Aatos Savolainen
(s. 18.12.1921, k. 10.9.1998, Kunniajäseneksi 24.3.1991)

haapaniemi

21. Eversti Ahti Tapio Haapaniemi
(s. 21.6.1919, k. 23.9.1999, Kunniajäseneksi 23.3.1996)

vanonen

22. Kenraalimajuri Matti Jaakko Ilmari Vanonen
(s. 15.6.1928, k. 19.1.2010, Kunniajäseneksi 23.3.1996)

halonen

23. Kenraaliluutnantti Ilkka Kalle August Halonen
(s. 14.11.1932, Kunniajäseneksi 23.3.2001)

per heinrichs

24. Majuri Per Viktor Heinrichs
(s. 2.10.1921, k. 11.3.2007, Kunniajäseneksi 23.3.2001)

sivula

25. Kenraalimajuri Asko Olavi Sivula
(s. 21.8.1936, k. 27.8.2014, Kunniajäseksi 25.3.2006)

pajala

26. Kommodori Jukka Kaleva Pajala
(s. 22.9.1937, Kunniajäseneksi 25.3.2006)

tilander

27. Kenraaliluutnantti Heikki Tapani Tilander
(s. 30.7.1944, k. 30.10.2017, Kunniajäseneksi 26.3.2011)

everstiluutnantti Salonen Paavo Antero1389-83H 2

28. Everstiluutnantti Paavo Antero Salonen
(s. 20.8.1937, Kunniajäseneksi 29.3.2014)

Orlamo Matti 3

29. Everstiluutnantti, Director cantus (Dir.cant) Matti Lauri Orlamo
(s. 10.10.1949, Kunniajäseneksi 12.3.2016)

Kylkirauta

  • Kylkirauta

 Kyra3 17 kansiLue lehti kantta klikkaamalla

 

Etsi sivustosta

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa