Kadettikunta ry

Constantem decorat honor - Kunnia kestävän palkka

Asevelvollisuus kansalaisoikeutena

asevelvollisuus kansalaisoiAsevelvollisuus kansalaisoikeutena - kuka kasvattaa, kuka kouluttaa?
Toimittanut: Mari Ukkonen
Tampere 2013
ISBN: 978-951-25-2449-5

Asevelvollisuus kansalaisoikeutena - kuka kasvattaa, kuka kouluttaa? -seminaari järjestettiin Maanpuolustuskorkeakoulussa 12.10.2012. Arvoseminaarien sarja on saanut alkunsa vuonna 2002 ja ensimmäinen Nuoret, arvot ja maanpuolustus -hankkeen arvoseminaari toteutettiin vuonna 2009. Tällä kertaa seminaariin pureutui syksyllä aktiivisesti mediassakin käytyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä. Tämä julkaisu koostuu neljästä osasta.

Ensimmäisestä osasta löytyvät Kadettikunnan puheenjohtaja, prikaatikenraali Jukka Ojalan ja Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Sakari Honkamaan aloituspuheenvuorot sekä Suomen Reserviupseeriliitön puheenjohtaja, Mika Hannulan tuomat Tasavallan presidentti Sauli Niinistön terveiset seminaariväelle.

Julkaisun toisessa osassa ovat Jari Sinkkosen, Juha Tuomisen sekä Leena-Maija Karttusen, Riikka Kuoppasalmen, ja Päivi Granön seminaariesityksistään kirjoittamat arttikkelit.

Kolmannessa osassa löytyy kommenttiartikkeleita seminaariin osallistuneilta Aki-Mauri Huhtiselta, Juha Mälkiltä, Mikael Salolta, Janne Aallolta ja Sami Isoniemeltä.

Neljännen osan muodostavat Sakari Nurmelan, Risto Sinkon sekä Antti-Tuomas Pulkan ja Johanna Anttosen arvotutkimuksista kokoamat artikkelit.

Seminaari liittyi Kadettikunnan johtamaan Nuoret, arvot ja maanpuolustus -tutkimushankkeeseen ja oli neljäs hankkeeseen liittyvä seminaari.

Teos löytyy myös Doria julkaisuarkistosta.

Seuraa meitä
Twitterissä
Seuraa meitä
Facebookissa